Nuorten osuus pikavippipalveluiden asiakkaista on yllättävän pieni, vaikka monesti ajatellaan suurimman osan vippaajista olevan juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita, juhlimistaan vipeillä rahoittavia nuoria. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta, sillä isoin osa vippiä hakevista henkilöistä on yli 40-vuotiaita. Tällaisia vippaajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Monikohan osaisi sanoa oikein, että montako prosenttia pikalainapalveluista lainaa ilman vakuuksia hakevista henkilöistä on alle 20-vuotiaita? Tuskin kovinkaan moni, sillä tämä luku on todellakin yllättävän pieni – nimittäin vain noin kolme prosenttia kaikista vippiä hakevista suomalaisista on alle 20-vuotiaita. Tämä selviää Suomen suurimpiin kuuluvan vippiyrityksen Vipster Oy:n tilastoista. Yli 40-vuotiaita vippaajia löytyykin sitten huomattavasti nuoria lainanhakijoita enemmän, sillä jopa 30 prosenttia vippiä hakevista henkilöistä on yli nelikymppisiä. Toinen varsin yleisin käytetty, mutta silti hyvin virheellinen argumentti pikavippeihin liittyen on, että suurin osa vippaajista olisi työttömiä henkilöitä. Suurimman osan pikalaina-alan asiakkaista muodostavat kuitenkin juurikin vakituisessa työsuhteessa olevat henkilöt, sillä heitä on kaikista vippaajista noin 65 prosenttia. Eläkeläisiä ja opiskelijoita taas on noin 24 prosenttia kaikista vippaajista, joten lainaa netistä hakevista henkilöistä kaikkiaan vain noin 11 prosenttia on työelämän ulkopuolella. Tämäkään ei toki silti tarkoita sitä, etteivätkö he voisi maksaa lainojaan takaisin. Monesti, kun joku hakee pikavippiä, ajatellaan ettei hänellä olisi maksukykyä maksaa muita lainoja takaisin, tai ettei hänelle yksinkertaisesti myönnettäisi esimerkiksi lainaa pankista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan suurin osa vippejä hakevista henkilöistä on valveutuneita myös muista luottovaihtoehdoista, kuten luotto- ja pankkikorteista. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vippejä hakevat henkilöt toteavat vipin parhaaksi vaihtoehdoksi senhetkiseen tilanteeseen. Pikalaina on mahdollista saada tilille lähes yhtä nopeasti, kuin käyttäisi luottokorttia. Silti vipatessa kynnys ylivelkaantumiseen on huomattavasti suurempi kuin mitä luottokorttia käytettäessä, sillä vippi täytyy joka kerta hakea erikseen kun taas luottokortti kulkee mukana jokaisella kauppareissulla ja on näin koko ajan helposti käytettävissä. Suurin osa vippiä hakevista suomalaisista hoitaa luottonsa mallikkaasti takaisin, ja vain noin 10-15 prosentille asiakkaista joudutaan lähettämään lainasta muistutuslasku. Tästäkin 10-15 prosentista kaksi kolmaosaa maksaa lainansa välittömästi takaisin heti ensimmäisen muistutuslaskun saatuaan, joten vain muutama prosentti kaikista pikalainoista päätyy edes perintätoimistoon saakka.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *