Ihmiset ovat kautta aikain tarvinneet välillä pientä ja lyhytaikaista lainaa arkisista kuluista selvitäkseen. Nykyään tekniikka mahdollistaa sen, että voit hakea heti lainaa netistä, mutta kyllä lainoja haettiin jo ennenkin teknologian kehittymistä, vekseleiden muodossa nimittäin. Tuolloin vekselit olivat paras lainavaihtoehto tuommoiseen lyhyeen ja pieneen lainatarpeeseen, nykyään paras vaihtoehto ovat pikavipit. Pikavippi on kaikista edullisin vaihtoehto pienten rahahuolien nujertamiseksi. Pikavipeille tulee kuluja keskimäärin 24,8 prosenttia lainan alkuperäisestä pääomasta, eli esimerkiksi 200€ pikavipin hinta on keskimäärin 250 euroa. Pankit eivät näin pieniä lainoja tarjoa lainkaan, vaan pienimmät pankkien tarjoamat lainat lähtevät noin 400 eurosta ylöspäin. Pankista pienten lainojen ottaminen tulee huomattavasti pikavippiä kalliimmaksi, sillä pankkilainoihin tulee varsinaisen lainan koron lisäksi runsaasti muitakin piilokuluja, kuten esimerkiksi lainan avausmaksu, joka voi pahimmassa tapauksessa olla jopa 300 euroa. Pankit piilottelevat todellisten vuosikorkojen takana, eivätkä ilmoita selkeästi euroissa lainoistaan aiheutuvia kuluja. Kyllähän se toki kuulostaisikin huomattavasti ikävemmältä, jos asuntolainan koroksi ilmoitettaisiinkin 60 000 euroa, eikä paria prosenttia. Vaikka pikavippien vuosikorot voivat olla jopa tuhansia prosentteja, tulee pikavipeissä yhtä lainattua euroa kohden poikkeuksetta vähemmän kuluja kuin pankkilainoissa. Pitkäaikaista asuntolainaa maksava henkilö voi joutua pulittamaan pankille pelkästään kuluina 0,80 euroa jokaista lainaamaansa euroa kohden. Käytännössä asiakas siis maksaa lainansa miltei tuplana takaisin. Media on jo pitkään mustamaalannut pikavippejä räikeästi, mistä niiden huono maine pääasiassa johtuukin. Mm. pikavippien määriä liioitellaan, ja tavallisesta pikavippiä hakevasta henkilöstä annetaan täysin vääristynyt kuva. Ensinnäkin, suomalaisten kotitalouksien velat ovat yhteensä 106,8 miljardia euroa, joista asuntolainojen osuus on 81,3 miljardia euroa. Kulutus- ja opintolainoja suomalaisilla on noin 15 miljardin euron edestä. Pikalainoja ei ole kuin vaivaiset 69,8 miljoonaa euroa, eli vain murto-osa koko lainakannasta. Pikalainaa hakevista ihmisistä annetaan monesti kuva, että he ovat nuoria, juhlimistaan rahoittavia opiskelijoita tai työttömiä. Pikavippejä hakevista asiakkaista kuitenkin vain alle kolme prosenttia on alle 20-vuotiaita, ja lähes joka kolmas vippaaja on täyttänyt yli 40 vuotta. Suuri osa asiakkaista hakeaa lainaa välttämättömien kulujen, kuten ruokaostosten hoitamiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *